Sushi
Japanilaisessa ruokakulttuurissa sushi tarkoittaa etikalla maustettua riisiä, jonka päällä on yleensä jokin raaka-aine, kuten kala. Raakaa kalaa ilman riisiä kutsutaan sashimiksi.
Nigirisushi sisältää 14-18 grammaa sushiriisiä, joka muotoillaan kädessä. Nigirisushiin on yleensä lisätty mukaan myös wasabia. Yleisimpiä nigirisushin päällyksiä ovat lohi, tonnikala tai jokin muu merenelävä. Jotkin päällykset pitää sitoa sushi”palloon” pienellä merileväsiivulla, jotta esimerkiksi kala pysyy paikallaan. Esimerkkeinä näistä ovat mustekala, ankerias ja japanilainen munakas (tamago). Erikseen tilattuna nigirit yleensä tarjoillaan pareittain.
Gunkanmaki on yksi nigirisushin muodoista. Riisi muotoillaan kädessä ovaalin muotoiseksi ja sen ympärille laitetaan kehykseksi merilevää. Tämän riisipallon päälle voi sitten laittaa täytteeksi esimerkiksi mätiä tai kampasimpukkaa.
Temarisushi, jota myös kutsutaan pallosushiksi, muotoillaan kelmun avulla pallon muotoiseksi. Riisipallon päällä on esimerkiksi lohta. Temarisushi on helppo tehdä ja se sopiikin usein aloittelijoille.
Makisushit tehdään bambumaton avulla. Yleensä makisushi on kääritty merilevän sisälle. Makisushi voidaan kääriä myös munakkaan tai kurkun sisälle. Makisushit paloitellaan usein kuuteen tai kahdeksaan osaan.
Futomaki on iso makisushi, jonka halkaisija on usein noin 3 tai 4 senttiä. Futomakien täytteet on usein muodostettu useammasta raaka-aineesta ja eri väreistä.
Hosomaki on pieni makirulla, jossa merilevä on futomakin tapaan riisin ulkopuolella. Tyypillinen halkaisija hosomakille on noin 2 senttiä. Hosomakin täytteenä on usein yksi täyte. Yleisimpiä hosomakin täytteitä ovat lohi, kurkku, tonnikala ja avocado.
Uramaki on ns. käännetty sushirulla. Uramakissa riisi on ulkopuolella ja merilevä sisäpuolella. Uramaki voidaan täyttää yhdellä tai useammalla täytteellä. Riisin pinnalla käytetään usein koristeena seesaminsiemeniä tai mätiä.
Sushi-etikka ja sushiriisi
Reseptistä riittää sushiriisiä 2-4:lle henkilölle
Riisi 4 dl (vettä keittämiseen 4,5dl)
Riisietikka 7 rkl
Suola ½ rkl
Sokeri 4 rkl
Etikan määrää suhteessa riisiin voi vähentää tai lisätä oman maun mukaan. Samoin sushietikan koostumusta voi kokeilla eri suhteilla.
Sushiriisin valmistaminen
Aluksi pese riisi(4 dl) kylmällä vedellä, huomaat että vesi muuttuu kirkkaammaksi. Pesun jälkeen pidä 15 minuuttia kylmässä vedessä ja peitä kattila kannella. Valuta vesi pois ja mittaa kattilaan 4,5dl vettä. Kiehauta riisi kevyesti. Tämän jälkeen keitä minimilämmöllä 10 minuuttia. Tämän jälkeen ota lämpö pois ja hauduta vielä 10 minuuttia.
Sushietikan valmistaminen
Sekoita riisietikka, suola ja sokeri pannulla. Lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes sokeri liukenee. Tämän jälkeen sushietikka jäähdytetään.
Riisin ja etikan sekoittaminen
Levitä kuuma riisi isolle lautaselle tai vadille. Pyri välttämään metallisen astian käyttöä. Levitä sushietikka tasaisesti. ”Leikkaa” riisiä varovaisesti ja kääntele riisiä ylösalaisin, älä riko riisin rakennetta. Riisin viilennykseen ja kosteuden poistamiseen on hyvä käyttää viuhkaa samalla kun riisiä sekoitetaan. Tämä tekee myös riisiä kirkkaammaksi.
Jos et käytä riisiä saman tien, niin peitä se märällä pyyhkeellä. Etikalla maustettua riisiä voi säilyttää huoneenlämmössä yhden päivän. Älä laita riisiä jääkaappiin, koska se muuten kovettuu.
Nigiri-sushi
Leikkaa kala valmiiksi
Kastele ensin kädet etikkaliemessä. Nosta oikealla kädellä riisiä n.14-18gr hellästi puristaen
Ota kala vasempaan käteen
Pidä riisi kämmenellä ja laita wasabi keskelle kalaa
Laita kala riisin päälle ja paina kevyesti
Muotoile riisiä kahdella sormella
Kierrä riisi ylösalaisin sormien päälle
Käännä 180 astetta ja muotoile
Käännä 180 astetta ja muotoile
Maki-sushi
Aseta merilevä maton reunalle
Riisin määrä on noin 60g
Levitä riisiä tasaisesti vasemmalta oikealla ja ylhäältä alas. Jätä ylös noin 1 cm tyhjää.
Aseta täyte keskelle
Sushi-maton kanssa nostat varovasti eteenpäin
Rullaa tasapaksuksi ja muotoile kuutiomaiseksi
Leikkaa keskeltä kahteen ja sitten kolmeen palaan. Yhteensä kuuteen palaan
Misokeitto
Miso on käyneistä soijapavuista valmistettu ruoka-aine. Miso on yleensä paksua tahnaa, jota käytetään mausteena tai valmistusaineena esimerkiksi kastikkeissa, marinadeissa ja keitoissa. Mison maku, väri ja rakenneriippuu sen valmistukseen käytetyistä raaka-aineista ja valmistusmenetelmistä. Misoa on monia erilaista lajeja, mutta yleisin miso on akamiso (punamiso) ja shiromiso (vaaleamiso). Misokeittoon tarvitaan lisäksi lisämaustetta, Dashia. Yleismausteeksi käy kuivattu tonnikala/Boniittikalahiutaleet, muu kuivattu kala tai kalaliemi.
Misokeiton valmistus ( 4 annosta )
Resepti /raaka-aineet
vettä 900cl
Tofu 1/2
Dashi 10g
Wakame 3gr
Miso 3 rkl
1. Laita veden sekaan dashi ja kiehauta noin 5-7 minuuttia
2. Siivilöi dashi pois ja leikkaa Tofu 1cm:n kuutioiksi
3. Lisää Wakamea sekä misoa vähän kerrallaan sekoittaen veteen
4. Tämän jälkeen kiehauta keitto kiehumispisteeseen ja sammuta liesi
Miltei kaikki raaka-aineet käyvät misokeittoon ja näin voidaan haluttaessa vaihdella keittoa päivittäin eri raaka-aineita käyttämällä.
Sushin muistilista:
Sushin valmistamiseen tarvittavat raaka-aineet ja välineet:
Sushiriisi
riisietikka
suolaa ja sokeria
riisikeitin (suositeltavaa)
laakea astia, ei metallia
puu- tai muovilasta riisin sekoittamiseen
viuhka jäähdyttämiseen
bambu-matto makirulliin
terävä veitsi
wasabi
hillottu inkivääri
tuore kala tai muu lisuke
soija